Vastuullisuus

Vastuullisuus

Vastuullisuus

Miksi haluamme toimia vastuullisena yrityksenä? Miten me ravintolana koemme, että voimme kantaa vastuuta ympäristöstämme, ja mitkä ovat asioita, joita voisimme parantaa? Vastuu on jokaisella kuluttajalla, ja nykypäivänä on tärkeä ottaa tämä huomioon myös yritystoiminnassa.

Ravintolamme toimii vanhassa museorakennuksessa, mikä auttaa iäkkään rakennuksen ylläpitoa. Lappeenrannassa on enää muutamia satoja vuosia vanhoja puurakennuksia, joten on meidän etuoikeutemme, että saamme pitää ravintolaa tällaisessa rakennuksessa. Nyt ja tulevaisuudessa tässä näkyy kulttuurihistoria ja toiminnallamme voimme edistää sitä myös jatkossa.

Toiminnassamme pyrimme mahdollisuuksien mukaan käyttämään paikallisia raaka-aineita. Kalat saamme pääsääntöisesti paikalliselta kalastajalta sekä marjat, sienet ja villiyrtit suoraan luonnosta.

Teemme yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa. Sisäpihalla oleva Esiintymis”lavamme” täyttyy paikallisista artisteista ja juomakaappimme aina mahdollisuuksien mukaan paikallisista ja kotimaisista juomista. Olemme teetättäneet pari omaa olutta paikallisella Panimoyhtiö Tujulla. Ruokailukalustomme entisöi paikallinen puusepänliike JonaCap oy. Yhteistyö näiden sekä muiden paikallisten toimijoiden kanssa jatkuu myös tulevaisuudessa.

GREEN KEY

Haimme Green Key sertifikaattia, sillä haluamme työyhteisönä olla mahdollisimman ympäristöystävällinen ja vastuullinen yritys. Kannatamme paikallisia tuottajia ja käytämme paikallisia raaka-aineita mahdollisuuksiemme mukaan, teemme yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa, pidämme huolen mahdollisimman vähäisestä ruokahävikistä sekä minimoimme ympäristövaikutuksemme kaikin mahdollisin keinoin.

”Green Key on kansainvälinen matkailualan vastuullisuussertifikaatti, jonka on saanut jo yli 6000 yritystä yli 70 maassa ympäri maailman. Sertifikaatin kriteeristö perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, ja sisältää vaatimuksia liittyen ympäristökuormituksen pienentämiseen, sosiaalisten hyötyjen lisäämiseen sekä paikallistalouden tukemiseen. Kriteerit ovat käytännönläheisiä ja huomioivat tehokkaasti matkailualan ominaispiirteet.”

Lisää infoa Green keysta https://greenkey.fi/